maanantai 28. heinäkuuta 2008

Viikonloppu vietettiin Limingassa mejä-kokeessa. Lauantaina aherreettin helteisessä säässä jälkien parissa. Niin kovasti tuli huhkittua että puhelin ja aurinkolasit jäivät matkalle. Kyllä sitä voi tuntea itsensä "avuttomaksi" kun ei ole ´puhelinta.

Sunnuntaina oli sitten itse kokeen vuoro joka vietiin läpi lämpimässä kelissä. Meille sattui Vilin kanssa aamun ensimmäinen jälki josta olin todella iloinen. On mukava startata ensimmäisenä ja nyt vielä eritoten kun päivemmälle oli odotettavissa vielä lämpöisempää. Ennen metsään lähtöä kastelin Viliä jottei kuumuus hidastaisi menoa. Alkupätkän Vili kulki tarkasti jäljen päällä tehden vain vähän tarkastuslenkkejä. Ensimmäisen makauksen jälkeen sitten laitettiin oikein kunnolla ranttaliksi. Vili löysi jäljeltä ihanan ojan ja päätti ruveta siinä leikkimään omia vesileikkejään. Siinä kohti minä jo ajattelin, että peli on menetetty. Tuomarina meillä oli Seppo Venäläinen. Hän patisti minua käskemään Viliä, ja olisimpa voinut tallentaa sen ilmeen minkä tämä uimamaisteri otti kun käskin sitä jäljelle. Palautimme Vilin takaisin jäljelle ojan toiselle puolella. Alku lähti taas todella tarkasti kunnes kohdallemme sattui hirven kiimakuoppa. Vili otti siitä vainun eikä tehnyt elettäkään palatakseen jäljelle. Siinä vaiheessa minä puhalsin pelin poikka. Kyllä minä siinä ajattelin, että tuli kallis uimareissu jätkälle.

Vilin mejästelyt on nyt kokeiden muodossa ohi tältä kaudelta. Kauden tavoite ensimmäinen 1-tulos tuli kuitenkin saavutettua. Sain siinä metsästä kävellessämme takaisin tielle hyviä treenivinkkejä ja niitä Vili pääsee nyt sitten toteuttamaan. Toivotaan pitkää syksyä jotta saamme treenattua. Ensi kaudelle mietitään sitten uudet tavoitteet tämän lajin kohdalla.

Kun olin opastanut oman jälkeni ja purkanut sen pääsi Vili vielä pulahtamaan ojaan jotta jaksaa autossa olla. Sieltä suuntasimme jälkiparini jäljelle josta lauantaina emme puhelinta käyneet etsimässä. Siellä kaatolapun alla ojan pientareella oli nätisti virekkäin puhelin ja aurinkolasit. Molemmat tietenkin vedessä. Puhelin taitaa olla entinen ja uusi pitänee laittaa hankinta listalle. Aurinkolasit eivät onneksi kärsineet vahinkoa.

torstai 24. heinäkuuta 2008

Viime viikonloppuna olimme Vilin ja Rontin kanssa Ylivieskan näyttelyssä. Vili sai tulokseksi käyttöluokasta EH/1. Arvostelu oli hyvä, moitteita tuli ylikukkineesta turkista sekä pystypyllyisestä liikkumisesta. Samalla reissulla ajelimme Kajaaniin ja veimme Rontti Romppu Ronkaisen Sannan luokse. Vilin ja Rontin kemiat eivät kohdanneet Rontin aikuistumisen myötä ja tappelut olivat joka päiväisiä. Kummankin koiran hyvinvoinnin kannalta päädyimme ratkaisuun jossa Rontti otti suunnan kainuuseen. Viimeisten tietojen mukaan poika on sulautunut Sannan laumaan kuin kala veteen, ihanaa! Tämä juniori vei meidän perheestä mennessään paristakin sydämestä ison palan ja jäimme poikaa kaipaamaan. Onneksi pääsemme seuraamaan Rontin elämää ja olemaan kuulumisten kautta siinä mukana.

Tulevana viikonloppuna olemme Vilin kanssa Limingassa mejä-kokeessa. Toivotaan että nenä on kunnossa ja kaikki muutkin olosuhteet ovat parhaat mahdolliset työskentelyyn.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Jatkossa kuulumisemme ovat blogin muodossa. Aikaisemmat kuulumiset löytyvät täältä.