perjantai 5. kesäkuuta 2009

Epävirallisia tottelevaisuuskokeita

Taas on aikaa kulunut tovi viime päivityksestä. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Pellon näyttelyyn olin Vilin ilmoittanut mutta se jäi sitten meiltä välistä. Seuraava ja mahdollisesti myös vuoden viimeinen näyttely on sitten heinäkuussa Oulussa.

Viime viikko meillä meni Vilin epävirallisia tottelevaisuuskokeita kiertäen. Kävimme ensin OKKn mölli-luokassa tiistaina. Vili selvisi todella hienosti koitoksesta vaikka vielä ketun haju selvästikkin kummitteli kirsussa. Malttoi kuitenkin tehdä kaikki liikkeet mallikkaasti loppuun ja mistään osa-alueesta ei tullut nollaa. Perjantaina olimme sitten KASin episkokeessa. Siellä osallistuimme Vilin kanssa alo-luokkaan ja hyvinhän sekin meni. Kokonaisuutena siis - hyvä me!

Kesän suunnitelmiin kuuluu mahdollisesti yksi ainoa mejä-koe, ensi vuonna ehkä useampi.

Toivottavasti kesäkelit alkavat pikku hiljaa sillä tämä kylmyys alkaa jo riittämään.