maanantai 24. elokuuta 2009

Sorsastus

Taas on päästy siihen aikaan vuodesta kun pääsee sorsajahtiin. Meillä on vakio lammet, jotka syksyisin kierämme Rovaniemen seudulla. Tämä oli nyt kolmas syksy, kun olemme Vilin kanssa olleet Antin mukana.

Matkasimme Vilin kanssa ensin linja-autolla kotoa Taivalkoskella josta jatkoimme matkaa Antin mukana Kemijärven kautta Taivalkoskelle. Kemijärvellä kävimme moikkaamassa Riitua.


Riitu ja Vili

Vili ei ole koskaan matkustanut julkisilla kulkuvälineillä lukuun ottamatta sitä reissua kun poika lensi Helsingistä Ouluun. Ohessa muutama kuva rennosta matkan tekijästä.


Perjantaina suuntasimme sitten kohti metsää. Suunnitelma oli kiertää kolme tuttua lampea. Jätin metsästäjät ensimmäisen lammen lähettyville ja ajoin auton toiseen paikkaan. Siinä odotellessani ehdin kerätä mustikkapiirakkaa varten marjat. Maistui muuten illalla tuo piirakka todella hyvältä. Ensimmäiseltä lammelta ei tullut saalista, joten kävelimme toiselle lammelle joka oli siinä vieressä. Sieltä tuli saalista ja pääsi tuo meidän noutava terrieri tosi toimiin. Ja hyvinhän se noutajan tehtävän suoritti.


Vili ja osa saaliista

Kävimme katsomassa vielä sen kolmannen lammen mutta siellä ei ollut mitään. Ohessa kuva metsästäjistä. Minun tehtäväni oli heilua kameran kanssa =)

torstai 13. elokuuta 2009

Veneily ja rottajahti


Viime viikonloppuna olimme veneilemässä. Lähdimme jo aamulla varhain ja rantauduimme Santapankkiin. Meillä oli eväät ja kertakäyttögrilli mukana. Vietimme mukavan päivän aurinkoa ottaen. Vilillä oli omat hommat vedessä.
Kummasti se jaksoi koko päivän temuta veden ääressä mutta olikin se kotimatkalla väsynyt ja nukkui "takapenkillä".

Kotia saavuttuamme olimme kaikki ulkoilmasta raukeina.
Antti huomasi perunapenkistä varjoa hakevan rotan ja usutti Vilin sen kintereille. Vaikka kuinka oli väsynyt koira, se syttyi sekunnin tuhannesosassa saalistamaan tätä pahista. Eikä mennyt kuin hetki kun rotta oli Vilin hampaissa ja parilla sievällä ravistuksella (jota on kotona harjoiteltu todella paljon) oli rotan niskat katki ja henki pois.

keskiviikko 5. elokuuta 2009


Eilen pidimme Vilin kanssa asioiden hoitopäivän töitteni jälkeen. Sillä välin kun automme oli öljyn vaihdossa kävimme kävelemässä yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla. Vili innostui loikkimaan lammella kuten vesipeto yleensäkkin. Sitten kävimme kaupungilla humputtelemassa ja jopa kaupoissa sisällä. Viljami osasi olla todella hienosti ja malttoi istua vieressäni, sillä välin kun hoidin asioita.




maanantai 3. elokuuta 2009

Kesäistä puuhastelua

Vilillä on ollut raskaat neljä viikkoa kun Antti on ollut kotona kesälomalla. Päivisinkään ei ole oikein ollut mahdollisuuttaa nukkua kun on pitänyt olla pihalla vahtihommissa. Antti lähti tänään töihin ja Vili jäi yksin kotia. Heti aamulenkin jälkeen jätkä hipsutteli suoraan yläkertaan nukkumaan, aivan kuin olisi tiennyt että tänään koko taloa on päivän hallussani ja voin nukkua. No, tätä onnea ja autuutta ei sitten kestäkkään kuin tämä viikkoa, sillä minä jään sitten kotia.

Kesän aikana emme ole päässeet mihinkään viralliseen tapahtumaan milloin minkäkin syyn takia kun niiden seurauksena olemme aina olleet ns. doupattuja. Kesäpäiviä on sitten vietetty kotosalla ja merellä kuten kuvista näkyy. Viljami osaa nauttia veden päällä olosta täysin siemauksin. Herralla on kuitenkin pidettävä liivit päällä, sillä veden pärskeet hiljaisemmassa vauhdissa on tarkoitettu hänen mielestään jahdattaviksi. Samasta syystä myös flexi on otettu käyttöön, sillä saa nimittäin yllättävän hyvin hallittua takapenkkiläistä ü.